Donald Trump haukkui Bruce Springsteenin

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toistuvasti ärsyyntynyt itseensä kohdistuneesta kritiikistä. Trump on antanut kritisijoilleen takaisin samalla mitalla.

Nyt Trump laukoo täyslaidallisen laulaja Bruce Springsteenin niskoille. Trump nimittelee Springsteeniä Truth Social-palvelussa luuseriksi. Lisäksi Trump nimittelee Springsteeniä huonoksi ja tylsäksi laulajaksi, joka on kärsinyt isosti todella huonon plastiikkakirurgin työstä.

Trumpin mukaan Springsteen on pitkään kärsinyt kamalasta ja parantumattomasta Trump-häiriintyneisyysoireyhtymästä,. Trumpin mukaan tätä tautia kutsutaan myös nimellä TDS.

Springsteen aloitti Land of Hope and Dreams American Tour -nimisen kiertueensa keskiviikkona Minneapolisista. Siellä Springsteen totesi, että nykyään eletään vaarallisia aikoja Trumpin hallintoon viitaten.

Springsteenin mielestä Tumpin hallinto on korruptoitunut, epäpätevä, rasistinen ja maanpetollinenkin.

Springsteen kritisoi Trumpia vahvasti myös tämän ensimmäisellä presidenttikaudella 2017-21.

Kasinot

Jopa 300 ilmaiskierrosta + käteispalautus!

    Pelaa ilman rekisteröintiä nopeasti

    Järkyttävän hyvä, yli 9 000 pelin valikoima

    Trumon turvalliset maksut minuuteissa

     

     

     

Talleta 25€, saat 50€ pelikassan ja 50 ilmaiskierrosta Wolf Gold -slottiin

    100% bonus jopa 500€ asti + 50 ilmaiskierrosta Wolf Gold-peliin

    Zimplerin salamannopeat siirrot

     

     

    Luotettavalta taustajoukolta

Talleta 20€, saat 40€ & 200 kierrosta

    Zimplerin nopeat rahansiirrot

    Paljon erilaisia tarjouksia jokaiseen makuun

     

     

    Myös vedonlyöntiä!

3 / 3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Onnipotti
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.